Vuodatus-logo-nelio.png

Hei kaikki!

Tässä luvattu tiedotus uuden Vuodatuksen rakentamisen etenemisestä.

 

Huomhuom! Keskiviikkona 23.1.2012 suljemme vanhassa Vuodatuksessa mahdollisuuden kirjoittaa uusia kirjoituksia tai kommentoida vanhoja. Tämä on välttämätöntä, jotta sisällöt saadaan siirrettyä uuteen Vuodatukseen ilman ongelmia. "Sulku" kestää noin viikon ja ilmoitamme erikseen sen päättymisestä.

Kertauksena viime vuoden lopun tapahtumista, otimme Roheana Vuodatus.net -palvelun kehittämisvastuun joulukuussa. Käytännössä palvelun taustajoukot vaihtuivat siis täysin. Tavoitteenamme on varmistaa, että suomalaisilla on tulevaisuudessakin Suomessa ylläpidetty ja Suomessa toimiva maailmanluokan blogipalvelu pelkkien ulkomaisten vaihtoehtojen sijaan.

 

Uuden vuodatuksen aikataulu?

Uusi Vuodatus valmistuu tiukassa puristuksessa, mutta aikataulussaan. Uuden palveluun käyttöönotto tapahtuu seuraavan kahden viikon aikana, joka tapauksessa ennen kuun vaihtumista. Lähetämme tästä erikseen sähköpostia ennen muutoksen tapahtumista sekä muutoksen valmistuttua.

Mitä on tapahtunut?

Uuden Vuodatuksen rakentaminen alkoi isolla energialla heti joulukuun alussa, ja aloitimme kokonaan puhtaalta pöydältä. Vanha Vuodatus oli siinä kunnossa, että vain sisältö oli järkevä säilyttää. Uudessa Vuodatuksessa pyritään tarjoamaan heti alussa mahdollisimman laajasti aiemmat ominaisuudet. Pahoittelemme kuitenkin jo näin etukäteen, etteivät ihan kaikki vanhan Vuodatuksen ominaisuudet löydy toistaiseksi.

Esimerkiksi

  • Omien kirjoitusten ”automaattinen” julkaisu Facebookissa. Tämä on kehityksessä.
  • Sivujen tuki. Staattisia sivuja ei tueta alussa. Kaikki vanhat sivut on kuitenkin otettu talteen ja seuraavat myöhemmin.
  • Maksulliset lisäominaisuudet. Näissä jatkamme vanhan ylläpidon linjaa eli niitä ei ole toistaiseksi tarjolla. Domaineja ei uusita, mutta mahdollinen lisäkuvatila pysyy käytössä
  • Sivupohjat. Alussa sivupohjia on vain yksi, toki sen ulkoasua voi muokata kohtuullisen vapaasti. Sivupohjia tulee myöhemmin

Myös kirjoituskäyttöliittymä muuttuu nykyaikaisemmaksi. Käyttöliittymä on erilainen kuin vanhassa Vuodatuksessa, mutta sen pitäisi toimia kokonaisuudessaan huomattavasti vanhaa jouhevammin. Ymmärrämme kuitenkin, että muutos voi alkuun tuntua suurelta vanhaan Vuodatukseen tottuneille, mutta kokeilkaa rohkeasti! Käyttöliittymän pitäisi tulla tutuksi nopeahkosti ja kuulemme mieluusti parannusehdotuksia.

Käytännössä muutoksia siis tulee, mutta myös toimivuudessa ja sujuvuudessa pitäisi näkyä selkeä parannus vanhaan Vuodatukseen verrattuna. Lisäksi jotain ihan uusiakin asioita on luvassa. Toivomme pientä kärsivällisyyttä heti julkaisun jälkeen, urakka on ollut suuri ja monimutkainen, joten pieniä ärsytyksiäkin on valitettavasti todennäköisesti ihan alkuunsa luvassa.

Oletko lähettänyt palautetta ja jäänyt ilman vastausta?

Kuten kerroimme ensimmäisessä tiedotuspostissa, emme ole pystyneet uuden Vuodatuksen rakentamisvaiheessa vastaamaan juuri ollenkaan palautteisiin. Jos olet lähettänyt palautetta ylläpidon vaihtumisen eli marraskuun jälkeen, vastaamme näihin kaikkiin mahdollisimman nopeasti uuden Vuodatuksen julkistamisen jälkeen.

Mitä seuraavaksi?

Jännitetään! Rakennamme version valmiiksi ja sitten tehdään yhdessä hyppy uudelle alustalle. Varoittelemme edellisen kappaleen mukaan jo tässä vaiheessa, että pieniä hikkoja voi esiintyä kokonaisuuden suuren laajuuden vuoksi uuden Vuodatuksen ensimetreillä, mutta pyrimme korjaamaan ne tuultakin nopeammin!

Nostetaan Vuodatus taas yhdessä Suomen ykkösblogipalveluksi!

Ystävällisin terveisin,
Eero ja muu tekkiporukka

// Vuodatus.net // Rohea Oy